Kaupungissa asuminen on liian kallista

Asuminen Tampereella – ja muissa kaupungeissa – on koko ajan kalliimpaa. Suomessa vuokralla asuvien asumiseen käyttämä osuus tuloista on Turun yliopiston selvityksen mukaan suurin kaikista OECD-maista. Ihmettelen sitä, miksei kohtuuhintainen asuminen nouse näkyvämpään rooliin kuntavaalikampanjoinnissa, vaikka asumisen hinta koskettaa käytännössä jokaista kaupunkilaista.

Suomessa vuokralla asuvat käyttävät noin 32 prosenttia tuloistaan asumiseen. Vuonna 2018 lähes puolet yksityisellä sektorilla asuvista pienituloisista käytti kohtuuttoman korkean osuuden tuloistaan eli yli 40 prosenttia asumiseen.

Suomessa valtion tuet vääristävät vuokramarkkinoita ja hyödyttävät asuntosijoittajia. Valtio tukee pienituloisia, kuten opiskelijoita, asumistuilla. Nämä asumistuet kulkeutuvat suoraan pienituloisten taskusta vuokran muodossa yksityisille sijoittajille, jolloin asumistuet lisäävät vuokra-asuntojen kysyntää ja sitä kautta nostavat vuokria. Lopullinen voittaja ei ole valtio tai pienituloinen, vaan asuntosijoittaja.

Asumistukia parempi tapa tukea asumista olisikin mahdollistaa yhä useammalle oman asunnon hankinta sekä lisäämällä julkisen sektorin tarjoamia edullisia vuokra-asuntoja.

Mahdollisuus omaan asuntoon on karkaamassa erityisesti nuorilta. Nuorisoasuntoliiton ja Ympäristöministeriön selvityksen mukaan kaksi kolmesta 18–29-vuotiaasta haluaisi hankkia omistusasunnon, mutta yli puolet vastaajista pitää ostamista realistisena vasta 4–10 vuoden päästä tai myöhemmin. Yksi ongelma on lainan saanti ja esimerkiksi Tampereella valtion tukemaa ASP-lainaa voi saada enintään 115 000 euroa ja tätäkin varten pitää säästää 10 % asunnon hankintahinnasta.

Kaupungeissa voidaan vaikuttaa asumisen hintaan. Fiksulla kaupunkisuunnittelulla, lisärakentamisella sekä kaupungin omia vuokra-asuntoja lisäämällä voidaan tehdä asumisesta halvempaa myös kasvukeskuksissa. Toivon, että asumisen korkea hinta nousee näkyväksi keskustelunaiheeksi kuntavaaleissa.  

Tämä kolumni on julkaistu alunperin kaupunkilehti Tamperelaisessa 9.3.2021.

Opiskelen taloustiedettä Lontoossa ja pyöritän 10-neliön kampuskämpästäni omaa yritystäni. Samaan aikaan yritän vaikuttaa taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämmän maailman puolesta. Voit ottaa yhteyttä minuun sähköpostitse: matias@wuores.fi