Puskaisten oikaisu on valtatien laajennus, joka kulkisi Lempäälän Kuljusta Pirkkalan Linnakorpeen. Yhdeksän kilometrin pätkän läheisyydessä on Pulkajärven Natura-alue, yhdeksi Suomen sadasta luontoihmeestä nimetty Taaporinvuori sekä ne virkistysmetsät, joissa lapsena kuljin. Moottoritien puolustajat vetoavat talouteen, mutta todellisuudessa yli 250 miljoonan euron hankkeen taloudelliset edut perustuvat kyseenalaisiin oletuksiin.
Blogi
Sukupolvellani on lohduton tulevaisuuskuva, ja populismi pahentaa sitä
Keskustelin keinolihasta soluviljelyä harrastavan ystäväni kanssa. Keinolihaa kasvatetaan bioreaktorissa ruokkimalla eläimen kantasoluja ravintoliuoksella ja muilla kasvutekijöillä. Pelkällä solunäytteellä – joka voidaan ottaa vahingoittamatta eläintä – voidaan tuottaa oikeastaan mitä vain lihaa. Hurja idea elää laboratorioissa vasta kehitysasteella, mutta kuulostaa lupaavalta. Nykyiseen eläintuotantoon verrattuna keinoliha vähentäisi päästöjä ja maankäytön tarvetta. Terveyshyötyjäkin olisi: solut eivät tarvitse antibiootteja, niihin ei kerry mikromuoveja …
Verorahoilla tuetaan varsinkin varakkaiden nuorten asunnon hankintaa
Tarkastelin hiljattain kännykkäni käyttötilastoja, ja huomasin kuluttavani useita tunteja viikossa selaillen asuntoja Oikotie-sivustolla. En ole ilmeisesti ajanvietteeni kanssa yksin: Oikotietä käyttää sivuston oman ilmoituksen mukaan yli miljoona yksittäistä kävijää viikoittain. Jos luku pitää paikkansa, suomalaiset viettävät paljon aikaa ajatellen asuntoja. Kansalaiskyselyn mukaan suomalaisten toivekoti on 60–140 neliömetrin asunto, ja neljä viidestä asuisi kaikista mieluiten omistusasunnossa. Lue koko kolumni Ylen …
Uskallatko kouluttautua ammattiin, joka automatisoidaan kymmenen vuoden päästä? – Tulevaisuuden murros vaatii, että opittaisiin opiskeluvalmiuksia
Jo hyvän aikaa on pelätty otsa kylmässä hiessä, miten tekoäly, automatisaatio ja digitalisaatio johtavat siihen, että kaikille nykyammateille ei ole tulevaisuudessa kysyntää. Maailman Talousfoorumi odottaa, että työpaikkoja katoaa esimerkiksi yrityshallinnon tukipalveluista ja asiakaspalvelutehtävistä. Mutta samaan aikaan kun futuristit odottavat jo itsestään ajavia autoja, tuhansia suomalaisia nuoria hakee opiskelemaan merkonomeiksi, vastaanottovirkailijoiksi ja kuorma-autonkuljettajiksi. Ne ovat nyt tärkeitä ammatteja, mutta kouluun …
Pienempi kaupunki, suuret kulut – ”Tampereen velka suhteessa saataviin verotuloihin melkein tuplaantui alueuudistuksen seurauksena”
Tampereen kaupunki on pienempi organisaatio kuin ennen, mutta uuden budjetin perusteella se aikoo yhä ottaa velkaa niin kuin se olisi entisen kokoinen. Soteuudistuksen myötä kaupungin verotulot lähes puolittuivat vajaasta 1,2 miljardista eurosta noin 630 miljoonaan euroon Velka ei kadonnut uudistuksessa mihinkään, mikä tarkoittaa sitä, että Tampereen velka suhteessa saataviin verotuloihin melkein tuplaantui alueuudistuksen seurauksena. Lue kolumni kaupunkilehti Tamperelaisessa.