Historioitsija Jean-Baptiste Fressozin mukaan emme oikeastaan ole koskaan onnistuneet korvaamaan vanhaa energianlähdettä uudella, vaan uudet energialähteet ovat vain tuoneet lisätuotantoa järjestelmään. Kun ”siirryimme” puunpoltosta kivihiileen, puunpoltto jäi rinnalle, ja sen kulutus on yhä korkealla tasolla. Kivihiilestä ”siirryttiin” öljyyn, mutta silti kulutamme edelleen valtavasti kivihiiltä. Nyt uhkana on, että fossiiliset jäävät elämään uusiutuvien rinnalle. Lue koko kolumni Ylen verkkosivuilta.
Nuoret perivät vähän, eikä syynä ole verotus
Nykyään perintö saadaan useimmiten 55–64 vuoden iässä. Sosiaaliturvan hoitaa valtio, ja maatalouskin työllistää enää vajaat kolme prosenttia väestöstä. Perintö ei …
Mihin aluevaaleja tarvitaan, jos valtuutetut eivät saa itse päättää mistään?
Enemmistö suomalaisista – yhteensä 58 prosenttia – ajattelee, että aluevaalit ovat näennäisvaalit. En ole ihan samaa mieltä, mutta jotain perää …
Turkistarhaus olisi pitänyt jo kieltää – se olisi ollut tarhaajankin etu
Turkistarhauksen kannattavuus on niin heikkoa, että suuret pankit eivät edes uskalla myöntää lainoja turkisyrityksille. Vaikka asiaa katsoisi pelkästään kylmän rahan …
Eläkeikääsi nostetaan, koska nuoret eivät pääse ajoissa kiinni työelämään
Eläkeläiset miettivät, jatkuvatko etuudet, keski-ikäiset pohtivat, milloin he pääsevät eläkkeelle, ja omanikäiset kaverini – siis hiukan yli parikymppiset – huolehtivat …