Mihin aluevaaleja tarvitaan, jos valtuutetut eivät saa itse päättää mistään?

Enemmistö suomalaisista – yhteensä 58 prosenttia – ajattelee, että aluevaalit ovat näennäisvaalit. En ole ihan samaa mieltä, mutta jotain perää ajatuksessa on. Hyvinvointialueiden valta näyttää kovin rajalliselta. Alueet saavat valtiolta yleiskatteista rahoitusta, jolloin tehtäväksi jää päättää, miten ja mihin rahat käytetään. Mutta samalla valtio asettaa hyvinvointialueille lakisääteisiä tehtäviä, jotka on pakko toteuttaa. Lue koko kolumni Ylen verkkosivuilta.

Turkistarhaus olisi pitänyt jo kieltää – se olisi ollut tarhaajankin etu

Turkistarhauksen kannattavuus on niin heikkoa, että suuret pankit eivät edes uskalla myöntää lainoja turkisyrityksille. Vaikka asiaa katsoisi pelkästään kylmän rahan näkökulmasta, turkisala on tehnyt taktisen virheen. Alan etujärjestö on sitkeästi lobannut taloudellisesti kannattamattoman toiminnan jatkamisen puolesta. Virheestä ovat maksaneet ensi sijassa miljoonat siniketut, minkit ja supikoirat, jotka ovat viettäneet elämänsä pienessä häkissä. Mutta sinnittelystä viimeiseen asti ovat kärsineet myös …

Lue lisää

Eläkeikääsi nostetaan, koska nuoret eivät pääse ajoissa kiinni työelämään

Eläkeläiset miettivät, jatkuvatko etuudet, keski-ikäiset pohtivat, milloin he pääsevät eläkkeelle, ja omanikäiset kaverini – siis hiukan yli parikymppiset – huolehtivat siitä, ehtivätkö he ollenkaan eläkkeelle. Näkökulmat vaihtelevat, mutta ongelma on yhteinen: ikääntyvässä Suomessa on liian vähän nuoria kustantamaan vanhempien sukupolvien eläkkeitä. Lue koko kolumni Ylen verkkosivuilta.

Orpon hallitus toistaa edeltäjiensä virhettä: myy valtion omaisuutta

Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa halutaan parantaa talousosaamista, jotta jokainen ymmärtäisi sijoittamisen mahdollisuuksia sekä riskejä. Suomalaiset todella makuuttavat suurta osaa säästöistään matalakorkoisella käyttötilillä parempikorkoisten tilien tai sijoitusten sijasta. Mutta itse olen kotitalouksien säästämisen lisäksi ihmetellyt vähintään yhtä paljon sitä, miten valtio sijoittaa omaa varallisuuttaan. Lue koko teksti Ylen sivuilta.