Uuden moottoritien rakentaminen Lempäälän Kuljun ja Pirkkalan Linnakorven välille on siirtynyt jatkovalmisteluun. 120 miljoonan euron tieoikaisu uhkaa laajoja metsäalueita ja koko hanke nojaa ajatukseen siitä, että yksityisauto on ensisijainen kulkuväline myös 2040-luvulla.
Niin sanottua Puskiaisten oikaisua esitetään maakuntakaavassa 2040 ja hanketta perustellaan muun muassa liikenteen sujuvoittamisella sekä liikennemelun vähentämisellä. Liikennemäärien arvioidaan kasvavan suunnitteluosuudella 20–30 prosenttia vuoteen 2040 mennessä väestönkasvun takia, ja oikaisu siirtäisi osan tästä liikenteestä uudelle väylälle.
Arvioissa ei oteta huomioon sitä, että autoilu voi vähentyä, jos esimerkiksi bensiinin hinta nousee luonnonvarojen ehtymisen tai geopoliittisten kriisien seurauksena. Ilmastonäkökulmasta taas olisi parempi pyrkiä liikennemäärien laskuun kehittämällä julkista liikennettä autoilun edistämisen sijaan. Myös liikennemelua lienee tehokkainta torjua autoilua vähentämällä ja meluvalleja rakentamalla uuden moottoritien pystyttämisen sijasta.
Toinen merkittävä peruste hankkeen taustalla on maankäyttö. Esimerkiksi Lempäälän kunta uskoo, että oikaisu mahdollistaisi Sääksjärven asukasmäärän kasvattamisen ja sitä kautta tukisi Sääksjärven rautatieaseman rakentumista.
Jos tavoitteena on rautatieaseman rakentaminen Sääksjärvelle, eikö olisi fiksumpaa investoida suoraan aseman rakentamiseen? Uskon, että rautatieasema tukee alueen asukasmäärän kasvua paremmin kuin se, että automatka Tampere-Pirkkalan lentokentälle lyhenee muutamalla minuutilla. Koko Tampereen seudulla tuleekin tavoitella lähijunayhteyksien kehittämistä ja myös kaavoitus voisi keskittyä uusien asemien läheisyyteen.
Puskiaisten oikaisun takana on virheellinen ajatus siitä, että myös 2040-luvun infrastruktuuri pitäisi rakentaa autojen ehdoilla. Tulevaisuuteen tähtäävissä liikennesuunnitelmissa päätavoitteena tulee olla se, että mahdollisimman moni voi kulkea halvasti ja ekologisesti julkisella liikenteellä kalliin yksityisautoilun sijaan.
Julkaistu kaupunkilehti Tamperelaisessa 1.10.2022