Tammikuussa Suomessa käydään aluevaalit, jotka ovat jääneet lähes täydelliseen mediapimentoon. Se on sääli, sillä alueuudistuksella on kauaskantoisia vaikutuksia jokaisen suomalaisen terveyspalveluihin ja verotukseen.
Hyvinvointialueiden tehtävänä on järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut. Alueiden rahoittamiseksi on esitetty sekä maakuntaveroa, että rahoittamista suoraan valtion budjetista. Molempiin vaihtoehtoihin liittyy suuria ongelmia.
Ainakin aluksi hyvinvointialueiden on tarkoitus toimia valtion rahoituksen turvin, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että aluevaltuustojen tarvitsee vain käyttää valtiolta saatua rahaa, mutta sen ei tarvitse itse huolehtia siitä, mistä raha tulee. Tämä saattaa kannustaa aluevaltuustoja holtittomaan rahankäyttöön, sillä laskun maksaa lopulta aina valtio.
Tulevaisuudessa hyvinvointialueiden rahoittajaksi on kaavailtu maakuntaveroa. Maakuntaveron haittapuolena on se, että tällä hetkellä Suomessa on monia alueita, joissa julkisen terveydenhuollon kustannukset ovat valmiiksi todella suuria, mutta veropohja on todella huono. Ikääntyvissä maakunnissa riskinä onkin, että maakuntavero nostaa lopullisen veroasteen todella korkeaksi.
Maakuntaveron lisäksi voitaisiin ottaa käyttöön myös tasausjärjestelmä, jolla tuettaisiin niitä maakuntia, joissa verot nousisivat muuten liian korkeiksi. Ongelmana on, että tällöin tarvittaisiin varsin suuria tulonsiirtoja alueiden välillä ja osa hyvinvointialueista saattaisi tuolloinkin ajautua tilanteeseen, jossa lopullisen laskun maksaa käytännössä valtio tasausjärjestelmän kautta.
Maakuntaveron kanssa pitää myös olla tarkkana: kun verotusoikeus hyvinvointialueille on kerran annettu, sitä on vaikea ottaa niiltä pois.
Laadukkaat sotepalvelut ovat hyvinvointiyhteiskunnan kulmakivi ja on tärkeää, että niille löytyy riittävä rahoitus. Alueuudistuksen avulla ei kuitenkaan ole löydetty taikakeinoa, jolla maksaa ikääntyvän Suomen sote-palvelut ja vaikuttaa siltä, että hyvinvointialueiden rahoitukseen sisältyy useita haasteita.
Tämä teksti on alunperin julkaistu kaupunkilehti Tamperelaisessa 15.12.2021.
